(24) 10.10.2012

The world's gonna know your name


Koulua, kiirettä, ystäviä, mitä muuta voi ihminen tarvita, että voi sanoa olevansa onnellinen ? 
Nyt joku ihmettelee, että hullu koska onnellisuuteen määrittelin myös koulun ja kiireen. Syy on siinä, että kyseiset kaksi asiaa auttaa mua ajattelemaan tätä elämää niin, ettei aina ole huono olo tai pahamieli. Positiivisuudella pärjää ja pitkälle !

Joku aika sitten eräs henkilö toivoi tosta mun toisesta harrastuksesta jotain pientä videon pätkään ja sen ajattelinkin teidän kaikkien kanssa tänään jakaa:) Eli olen soittanut poikkihuilua Rauman musiikkiopistolla noin 8. vuotta, mutta nyt tänä vuonna lopetin tunneilla käynnin koska aikaa eikä innostusta enää vain löytynyt. Soittotaitohan ei onneksi minnekkään katoa, koska soittelen omanksi ilokseni. :) Videolla äänen laatu on aika huono, mutta olen aina saanut kehuja soittimeni äänenlaadusta. Se on kuulemma erittäin kaunis ja kaunis sointinen! Olen ylpeä! :)




Mitäs tykkäätte, video hyvä vai huono "piristys" tähä muuten teksti/kuva painotteiseen bloggaamiseen? 
No syksyhän se jo on, joten tähän loppuun vielä ihan syksyinen kollaasi. Joka kertoo kyllä kaiken ilman sen kummempia selittelyitäkään! Suomen syksyinen luonto on vain niin <3 !


Hyvää syksyn jatkoa ja talven odottelua kaikille ! :)

5 comments:

  1. Oi että kuuntelin ton sun videon ja tuli heti laululeiri mieleen!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi:) Edes yksi siis tunnistanut kyseisen laulun :> oli kyllä aika mahtileiri !

      Delete
    2. Jep!!! On kauhee ikävä sinne:(

      Delete
  2. ihana sun blogi (:! vähä soitat hyvin :o!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oijj kiitos ihanasti piristävästä kommentistasi ! Ja tietenkin kiitos ! :)

      Delete

Kommentointi on mahdollista ihan jokaiselta !

Älä hätäänny vaikka kommentoituasi, kommenttisi ei näy. Tarkistan jokaisen kommentin enne julkaisua, jotta asiattomat kommentit jäisivät pois. Jokaisen asiallisesti kirjoitetun kritiikin julkaisen.

Risut ja ruusut, kaikki ovat siis tervetulleita !