(35) 13 yötä jouluaattoon !

Oij että aika menee nopeasti !


Niin paljon on taas jäänyt tännekkin kirjottelematta, mutta toisaalta mitään maata mullistavaa ei ole edes tapahtunut !

No viime viikolla saatiin kyllä oikea älyn väläys siskon ja parin kaverin kanssa.. Kaverin facebook -päivitystä lainaten, asia tulee hyvin teillekkin selväksi! 



Eli pulkkamäkeen, kävi tiemme kera kolmen pulkan ja epä-onnen liukurin.. Kyllä noi meijän täys- ikäiset pulkkaili kuin vanhat konkarit, vaan minäpä kävin pariin otteeseen reippaasti liukurin kanssa tervehtimässä ojan pohjia. Mustelmia ja haavoja siitä reissusta ei kyllä uupunut, mutta kyllä oli hauskaa ! 

Samalla porukalla pelattiin parinakin iltana piiloa, wiitä on tullut ihan hullun paljon pelailtua.  No omaa facebook päivitystäni myötäillen häpeän lähes tunnustaa, että kyllä samalla "pulkkailu-porukalla" kävimme tuon salatut elämät Nightmare - painajainen merellä -elokuvan katsomassa. Sen kuulemma piti olla jonkin sortin "jännäri/kauhu/pelottava", mutta enemmän se epäonnistuneelta komedialta vaikutti. Elokuvasta ei paljoa mitään muuta voi todeta kuin, että: 


Kävin tänään autokoululla ja kirjakaupassa, enää täytyy käydä ruokakaupassa ja sitten loppu illan ohjelmistoon kuuluukin hiusten värjäilyä. 

ps. kyseinen valokuvattomuus johtunee nyt täysin siitä, että joku on selvästikkin syönyt välipalaksi, mun järkkärin akun laturin ;(

No comments:

Post a Comment

Kommentointi on mahdollista ihan jokaiselta !

Älä hätäänny vaikka kommentoituasi, kommenttisi ei näy. Tarkistan jokaisen kommentin enne julkaisua, jotta asiattomat kommentit jäisivät pois. Jokaisen asiallisesti kirjoitetun kritiikin julkaisen.

Risut ja ruusut, kaikki ovat siis tervetulleita !