(31)

Lensit tähtiin, valos nähtiin, eikä nähty oo kirkkaampaa. Ilon toisit, jos täällä viel oisit, mut jatkamme nyt sun unelmaa.. 


Mulla on tää kyseinen kappale soinut ihan todella kauan jo päässä.. Se vain soi ja soi ja soi... Ilpon musiikista en yleensä ole erityisemmin tykännyt, mutta kyllä tän kappaleen sanat saa ainakin mut miettimään kaikkia niitä rakkaita, jotka on päässyt jo tästä elämästä eteenpäin...




Nyt kuitenkin siirrytään iloisempiin aiheisiin!
Ainakin minun mielestäni..

Kävin eilen tiistaina äidin kanssa pienen kauppa reissun, jolta mukaan tarttui yhtä sun toista pientä "tärkeää" tavaraa ja asiaa.. Viime jouluna sain lahjaksi järjestelmäkameran ja vasta nyt sain aikaiseksi hankkia sille kunnollisen kameralaukun!
Melkein vuosi tähän suureen operaatioon sitten hukkaantuikin.. No nyt on hyvä laukku, ja kamera on turvassa omassa pussissaan.

Tänään sain todellisen järjen leimahduksen ja päätin lähteä hiukan shoppailemaan naapuri kaupunkiin Poriin. Ihan vain Iso-karhussa seikkaillessa sain reilusti rahaa jäämään liikkeisiin... No hupsis, mutta tyytyväinen olen ostoksiini silti, vaikka jotkut asiat olisi voinut hyllyynkin jättää.

 Ostin H&M: ältä tällaisen smoke eye -siveltimen, laatu on perus halppis laatu, mutta mitään kallista merkki sivellintä en ikinä osta, koska käytän samaa sivellintä korkeintaan kaksi kuukautta, jonka jälkeen mun on vain aivan pakko vaihtaa sivellin uuteen, koska käytetty "vanha" sivellin kuvottaa minua.. 


Mulla on aina pakko oltava käsirasva mukana ihan kaikkialla mihin ikinä menenkään.. Mun kädet kuivuu tosi helposti enkä tykkää siitä tunteesta yhtään, että kämmenet ovat "jäykät".. 
Tuo pinkki purkki tarttui ihan vain suloisen värinsä vuoksi Ginatrico :sta mukaan ja tuon vaselinen käsirasvan ostin ihan Prismasta. 


Kaikki mua yhtään paremmin tuntevat tietävät, että kotoa en ikinä lähde edes koiran kanssa lenkille ilman huulirasvaa/rasvoja mukanani. Vasemman puoleinen Blistexin huulirasva tuo kivan punaisen sövyn huulille. Labellon huulirasva taas on täysin tavallinen.


Mainitsin aikaisemmin jo sen että jotkut asiat olisin hyllyyn voinut jättää, kuten nämä korvakorut.. Mutta kaverini nämä minulle löysi, enkä niitä sinne Ginatricon hyllylle voinut jättää enää riippumaan... Aika hauskat, vai mitä ?



Koko shoppailu reissun huipentuma oli, kun tämän ihanan huivin löysin! Se suorastaan huusi nimeäni hyllystä! Niin ihanan lämmin ja nätti.


Eipä mulla mitään ihmeempiä enää oikein asiaa ollutkaan.. Noh lukiossa on nyt meneillään koeviikko, joka minun osaltani on erittäin rento! Terveydentilani takia, mun viime jakso oli niin heikko sisällöltään, että joudun vain kaksi koetta suorittaa. 
Tänään tein jo pitkänmatikan 7 kurssin kokeen ja perjantaina käyn koululla tekemässä pitkänmatikan 11 kurssin kokeen. 

Hei joka postauksen perässä on kolme nappulaa, joihin toivoisin klikkailuja ! Kommentinkaan jättäminen ei ole suuri vaiva ;) vinkvink !! 
Kommentointi on KAIKILLE mahdollista, kommentit tulevat valvontani kautta joten älä huolestu jos et näe heti lähetettyäsi omaa kommenttiasi. 

Parit naamakuvat vielä ja sitten riittää mun puolesta tältä päivältä höpöttelyt tähän. Hyvää yötä kaikille !





2 comments:

  1. Haastoin sut! http://likewemadeyou.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. oijj voi.. No kiitos nyt ja jos huomenna olisi aikaa toteuttaa haaste !

      Delete

Kommentointi on mahdollista ihan jokaiselta !

Älä hätäänny vaikka kommentoituasi, kommenttisi ei näy. Tarkistan jokaisen kommentin enne julkaisua, jotta asiattomat kommentit jäisivät pois. Jokaisen asiallisesti kirjoitetun kritiikin julkaisen.

Risut ja ruusut, kaikki ovat siis tervetulleita !